sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Viikon tapahtumat

Tällä viikolla on tullut tehtyä pikkujuttuja.
Tuli neulottua pikkuritarille lapaset 
ja tehtyä pikkuneidin nukelle viltti :) 


  Kuvassa neidillä on lapaset käsissä. :) 



Perjantai-iltana tehtiin omanlaisia norimakeja.
Olivat kyllä hyvän makuisia. :) 

Rullassa oli riisin lisäksi paistettua kanaa,
sojassa keitettyjä porkkanoita ja wasabia.

Eilen oli aivan ihana ilma täällä..
Heräsin itse aikaisemmin,
sillä aurinko paistoi ihanasti heti aamusta.
Aamupalaksi tein pitkästä aikaa lättyjä. . .

ja kyllähän ne lapsosille ja miehelle maistui. :) 

Mieheni purki eilen tramboliinin 
ja samalla tuli sitten siivottua piha syyskuntoon.
Kuva on kesältä ja pikkuneidin ottama :) 


Tramboliini alla nurmikko pääsi vähän kärsimään,
 sillä siltä alueelta ei tullut ajeltua nurmikkoa. . .


Huomattiin että meillä on
taas kasa tomaatteja kypsänä.
Kuori niissä oli hitusen kova, mutta makeita ne olivat :) 

Aina kun käydään tarkistamassa puutarhaa 
nappasee pikkuritari yhden tomaatin syötäväksi :) 

Ollaan nyt pähkäilty 
että mitä tehdään terassille vielä ennen lumentuloa.
Lattialauteet pitäisi hioa roiskuneista maaleista ja maalata.
Sitten olis vielä mahdollisesti valokatteen tekeminen.

Ensikesälle jää autotallin eristäminen, lattiavalun tekeminen, 
pihan sähkötyöt ja aidan tekeminen.
Eli aika hyvin tekemistä. . . huh huh.

Näihin mietteisiin tällä kertaa.
Oikein ihanaa tulevan viikon alkua! :) 

Aleksandra



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti