tiistai 30. huhtikuuta 2013

Pikamunkit vapuksi

Tänään meillä kävi kyläilemässä pikkuritarin kummitäti,
tuli puhe itsetehdyistä munkeista 
ja minä sain siitä inspiraatiota tehdä sellaisia :)

Kävin sitten omat vanhat reseptivihot läpi ja 
sieltä löysin pikamunkkien ohjeen. 
Se että mistä sen ohjeen olen saanut tai
löytänyt niin en yhtään muista, 
 mutta munkeista tuli hyvän makuisia ja olivat nopeita tehdä. 
Kaikki aineet sekaisin.
Taikinasta muotoillaan sopivan kokoisia rinkulamunkkeja ja
annetaan kohota lämpöisessä paikassa jonkin aikaa.
Paistamiseen 7-8 dl rypsiöljyä ja öljyn lämpötila n.180 astetta.



 Lopputulos:


Tällaista tänään :)
Oikein ihanaa Vappua kaikille :)

Aleksandra


lauantai 27. huhtikuuta 2013

Kiirettä pitää. . .


Yläkertaan on tavarat muuttanut, 
mutta oikeita paikkoja eivät ole vielä löytäneet. 
Aikaisemmin olin kirjoittanut että yläkerrassa kattotuolien väleihin 
suunniteltiin neidille mökki ja pikkuritarille linna. . . 
ne ovat vähän vielä kesken mutta tältä ne näyttävät:

Tässä kuvassa näkyy rakennelmien runko
Tässä kuvassa on tämän hetkinen tilanne.
Ovet ja listat puuttuu vielä. . .
Neiti siirsi omaan mökkiinsä jo vähäsen leluja :)
Pihasta on kokonaan lumet sulanneet ja lumen alta paljastui vaikka mitä. 
Viime viikonloppu menikin siivotessa sitä. . . 
Terassisuunnittelut ovat jo täydessä vauhdissa. 
Tänä viikonloppuna olisi tavaroiden haku ja runkojen pystytys.

Mukavaa viikonloppua!

Aleksandra

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Suklaata, suklaata. . .


Viime viikko meni todella nopesti. Yläkertaan ei päästy muuttaan tavaroita,
 mutta se urakka olis tiedossa huomenna :)   

Sunnuntaina juhlittiin mieheni syttäreitä 
ja sen kunniaksi tein synttärikakun.
Mulle tulee Koristeelliset kakut lehdet kotiin :) 
Olen tykännyt kovasti niiden sisällöstä :)

Kun seuraa ohjetta tarkasti 
niin kakkukin onnistuu. 




Kakun pohja on ihanan suklainen 
ja täytteeksi tein 
suklaamoussee (mieheni toive).
Kakun koristelin KitKateilla 
ja pikkupossut tein sokerimassasta. 
Ideoita koristeluun sain netistä. 

Kakun lisäksi tein muffinseja, tällä kertaa käytin valmista muffinsien sekoitusmassaa. Monista sekoitusmassoista mitä olen testannut niin Sunnuntain massa on helpoin valmistaa ja maistuvin.
Joten käytin sitä nyt (aika ei riittänyt tekemään alusta asti itse). Taikinan sisään sekoitin ranskalaisia pastilleja, ne antaa mukavan lisäyksen. Muffinssien päälle pursotin appelsiini makuisen tuorejuustomassan.

   


Tulihan myös tehtyä suklaatryffeleitä :) Tryffeleitä teen kyllä tosi usein. Niitä on helppo tehdä ja maistuvat aina hyvälle. . . varsinkin kahvin kanssa.

Mukavaa mutta sateista viikon alkua. . .
Ainakin katupöly laskee :) 

Aleksandra



keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Liesituulettimen tuunaus


Ennen kuin omakotitalomme valmistui niin tiedettiin alusta asti että emme pidä talopaketin keittiötä vaan myydän kaikki pois ja ostetaan sellainen keittiö joka sopii meidän tarpeisiin :)

Ensimmäisenä ostettiin Ikeasta rosterinen liesituuletin 
(se oli alennuksessa eikä voitu vaan jättää ostamatta 
kun pitkään olin haaveilut siitä) 

Koska matkan varrella keittiön suunnitelmat muuttuivat, sen sijaan että olisimme ostaneet rosteriset kodinkoneet niin päädyimme ostamaan mustia kodinkoneita. . . 
meidän liesituuletin olikin sitten ainoa rosterisen värinen. 
Sitä ei voinut palauttaa enkä halunnut myydä sitä eteenpäin 
vaan mietin erilaisia suunnitelimia miten saisin sen mustaksi. . . 
lopulta sain idean että voisin ostaa 
mustaa kiiltävää tapettitarraa (väri sopii muihin kodinkoneisiin) 
ja päällystää liesituuletin sillä.

Ensimmäisenä mittailin ja piirsin kaavat sanomalehdelle, 
leikkasin kaavan ja testauksen jälkeen uskalsin piirtää ja leikata tapettitarraa. 
Koko urakan vaikein osuus oli tarran pistäminen tuulettimeen, 
mutta kun tekee rauhallisesti ja harkitusti niin kyllähän se onnistuu. 
Kaikki ylimääräiset reunat siistin mattoveitsellä. 

Lopputulos on tällainen: 


Ennen (kuva kopioitu ikean sivuilta)

Jälkeen

Aleksandra

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Vanhojen muistelua

Kohta on toukokuu ja pikkuritarimme täyttää vuoden :)
Suunnittelut on jo alustavasti aloitettu, mutta tarkkaa teemaa en ihan vielä ole päättänyt.

Vuonna 2011 kun pikkuneitimme täytti vuoden,
 teemana olivat pinkki väri ja perhoset. 
Koko juhla oli menestys! 
Olin tehnyt kaiken mahdollisen etukäteen minkä pystyin, 
viimeisille päiville oli ainoastaan jäänyt ruokien teko.

Extemporena ostettiin 50 muovituolia ja siihen pyöreitä pöytiä. 
Tilattiin ulkomailta teltta.
Ja sitten vain toivottiin että sää olis lämmin ulkosynttäreihin 
(sää oli ihanan lämmin ja aurinkoinen).

Kiirettä piti se lauantaipäivä. 
Teltta pystytettiin synttäripäivän aamuna sukulaisten avustuksella 
(asuttiin silloin kerrostalossa ja teltta saatiin pystyttää vasta synttäripäivänä).

Juhliin askartelin kaikenlaista. 
Pöytäliinoja ja tuolin pehmusteitakin ompelin itse. 

Tässä olis muutama kuva juhlista ja tarjoilusta.



Pöytä katettuna. 
Lautasten ja lasien päälle pistettiin muutama valkoinen kivi,
jotta tuuli ei olisi siirtänyt niitä.
Jokainen juhlavieras sai mukaansa pienen rasian missä oli suklaakonvehti.


Tarjoiltavat ruuat. Pöydällä oli sekä makeaa että suolaista purtavaa.




Suklaakookosleivoksia



Pöydällä on mm. suklaamuffinsit kermavaahdolla(värjätty elintarvikevärillä) 
ja perhoskoristeilla koristeltu



Tuulihattuja, täytetty vaniljakreemillä ja kermavaahdolla.


Vaahtokarkkeja dipattu suklaaseen ja strösselit koristeena.

Kukka-asetelmat tein myös itse.
Keräsin metsästä kaikennäköistä vihreetä, ostettiin ruusuja ja tollaista valkoista kukkaa. . . 
sitten tökin niitä kukkasieneen. Ja tällainen lopputulos :)



'

 Ostettiin kertakäyttöisiä valkoisia kahvikuppeja.
Tulostettiin tavalliselle paperille tuollaiset tekstit. 
Purin yhden kupin jotta tietäisin että minkä kokoiseksi leikkaan paperit 
ja sitten vain liimasin ne kuppeihin.



  Tein myös itse perhospinjatan joka näkyy vähän huonosti nyt tossa kuvassa.


Nyt sitten pitäis vastaavanlaiset järjestää meidän pikkuritarille. 
Kunhan saan lopullisen teeman päätettyä niin kaikki muu sujuu sitten suhteellisen helposti.

Mukavaa lauantaita, täällä ainakin paistaa aurinko :)

Aleksandra






perjantai 5. huhtikuuta 2013

Ihanaa perjantaita

Sähköt saatiin ylös kytkettyä ja tarkistutettua \o/

Laminaattikin saatiin jo aloitettua  \o/
Kyllähän se laminaatti aika paljon muuttaa ilmettä :) 
Hmm.. saataiskohan jo ensiviikolla muutettua tavaroita sinne. . .? 
Ei olis muuten enää montaa vaihetta jäljellä. . . 
muutama kattolista paikoilleen ja sitten olis jalkalistat jotka tulee nopeasti :)



Meillä on suunnitelmissa hyötykäyttää lastenhuoneessa kattotuolit niin että yhteen väliin tehdään pikkuneidille oma pikku mökki ja toiseen väliin pikkuritarille oma linna.

Rakenelmien sisäseinät on tapetoitu. Neiti sai valita oman tapetin :) 

Pinkki Hello Kitty -tapettihan sieltä sitten tuli ostettua. 
    

Pikkuritarille ostettiin lankkumainen tapetti. . .
eiköhän se sinne linnan sisään sovi :)      



Rakenelmiin on ostettu jo tarvittavaa materiaalia. 
Pitäis ruveta kohta suunnitteleen kasaamista.
Neidin mökkiin hyötykäytetään kattopaneelia 
ja sitä saadaan myös ritarinkin linnaan käytettyä
 (mieheni leikkas jo valmiiksi "tiilen" kokoisia palasia).

Tälläisiä muutoksia tälläkertaa.

Aurinkoista viikonloppua!

Aleksandra

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Paluu arkeen

Pääsiäinen meni ja kaikenlaista ihanaa 
mahtui tähän neljään päivään. 

Pikkuneidin maalaama kananmuna.


Kananmuniakin tuli maalattua.

Tässä pari kuvaa lopputuloksesta.





 Saatiin aika paljon tehtyä meidän talon yläkertaan . . .
pian päästään myös laittamaan laminaattia ja viimeisiä listoja. 
En malttais odottaa :)



Tässä kuva meidän makkarin kokonaisuudesta.

 Tässä olis sitten työhuoneen tapetista.

Tässä on lastenhuoneen tapettista kuva. Oon miettinyt että tulikohan nyt valittua vähän
liian erikoinen tapetti . . . mutta sen näkee sitten kun sisustus on valmis.

Tälläistä tänään :)

Aleksandra